Raami Oy lyhyesti

  • Metalliovien, -ikkunoiden sekä lasiseinien toimittamiseen erikoistunut yritys, joka on palkittu muun muassa Kauppalehden Menestyjä-palkinnolla 2021 sekä Asiakastiedon Suomen Vahvimmat platina -sertifikaatilla 2020-2022. 
  • Yrityksen juuret juontavat vuoteen 1990, jolloin Raami Oy tunnettiin vielä nimellä TM-Teräs Oy. 
  • Lämminhenkisellä perheyrityksellä on oma tehdas Urjalassa ja yrityksen ammattitaitoiseen henkilökuntaan kuuluu omat suunnittelijat, tuotanto sekä asentajat. 

 

Powerliftin monipuolinen palvelutarjonta auttoi Raami Oy:tä valitsemaan heidät kumppanikseen

Kun Raami Oy lähti etsimään itselleen kumppaniksi nostokonevuokraamoa, oli tärkeää, että vuokraamolla olisi tarjolla monipuolisesti koneita sekä palveluita eri tarpeisiin. Powerliftin kattava palvelutarjonta vastasi tähän tarpeeseen tarjoamalla palvelut nostokonevuokrauksesta välivarastointiin.

“Kun lähdimme etsimään sopivaa kumppania, halusimme, että yritykseltä löytyy kokonaisvaltainen palvelu. Meille on tärkeää, että saamme kaiken yhden katon alta”, kertoo Raami Oy:n asennusjohtaja Kai Jaakkola

Päätös yhteistyökumppanista oli alusta lähtien selkeä, sillä Jaakkolalla oli jo ennestään positiivinen kokemus Powerliftistä.

“Tunsin jo entuudestaan yrityksen porukan sekä palvelut ja minulle oli syntynyt hyvä kokemus heidän toiminnastaan, joten yhteistyöhön lähteminen oli helppoa ja mutkatonta”, jatkaa Jaakkola. 

 

“Yksi Uudenmaan nopeimmista nostokonevuokraamoista”

Työmaalla työskennellessä eteen voi tulla äkillisiä tarpeita nostokoneille, jolloin Powerliftin nopean toiminnan ansiosta töitä ei jouduta pysäyttämään puuttuvan koneen takia. 

“Powerliftillä palvelu on aina nopeaa ja joustavaa. Joskus tarve nosturille tai nostimelle voi tulla myös yllättäen, jos esimerkiksi tavaraa pitää siirtää nopeasti paikasta toiseen. Näissä tilanteissa voimme aina kääntyä Powerliftin puoleen, ja tiedämme, että saamme sieltä juuri sellaista palvelua kuin tarvitsemme”, toteaa Jaakkola.

Powerliftillä on myös oma huolto, jotta koneen rikkoutuminen tuottaisi asiakkaalle mahdollisimman vähän päänvaivaa. 

“Myös huolto on aina ripeää, eivätkä näin ollen myöskään konerikot hidasta toimintaamme. Sanoisin jopa, että Powerlift on yksi Uudenmaan nopeimmista nostokonevuokraamoista”, Jaakkola jatkaa. 

 

Powerliftin välivarastointipalvelu mahdollistaa monipuolisen tavaroiden, koneiden ja materiaalien säilytyksen

Powerliftin tarjoama välivarastointipalvelu on antanut Raamille monipuoliset mahdollisuudet tuotteiden säilyttämiseen. Välivarastointipalveluun kuuluu varastonhallinta, täsmäkuljetukset sekä nostot työmailla, mikä tekee varastoinnista helppoa ja vaivatonta. 

“Varastointipalvelu on toiminut meille hyvin. Voimme varastoida Powerliftin tiloihin laseja ja erilaisia tuotteita sekä käyttää heidän varastoaan työmaavarastona”, kertoo Jaakkola.

Varastot sijaitsevat Espoossa ja Lempäälässä ja niiden sijainnit tarjoavat erinomaiset mahdollisuudet erityisesti Pirkanmaan ja Uudenmaan alueella toimiville yrityksille. Raamille Uudenmaan varaston sijainti on toiminut hyvin. 

“Varaston sijainti on myös yrityksemme kannalta hyvä. Voin kokemuksesta sanoa, että ainakin Uudenmaan alueella varastointi toimii mainiosti”, toteaa Jaakkola. 

Lue lisää välivarastointipalvelusta

 

Raami pitää Powerliftiä ammattitaitoisena tekijänä, joka osaa asiansa

Powerlift haluaa panostaa työntekijöiden osaamiseen ja henkilökunta on tarkoin valittua. Tämä näkyy myös asiakkaille ammattimaisena toimintana. Myös Raamilla pidetään Powerliftin osaamista arvossa.

“Powerliftillä on ammattiosaamista ja sieltä saa aina apua nostojen suunnitteluun ja tarvittaessa he käyvät myös tekemässä työmaakatselmuksia, jotka auttavat meidän arkea”, sanoo Jaakkola. 

Myös viestintä on toiminut molemmin puolin hyvin ja Powerlift haluaakin välttää liiallisen jäykkyyden, jotta kommunikaatio toimisi mahdollisimman sujuvasti.

“Yhteistyö on kaiken kaikkiaan mutkatonta. Yhteydenpito on avointa eikä liian jäykkää, vaan iloista ja helppoa”, Jaakkola kertoo. 

Raamin kokemus Powerliftistä on kaikin puolin positiivinen.

“Suosittelisin Powerliftiä ehdottomasti ja olen jo suositellutkin monille nostopalveluita ja varastointia tarvitseville. Powerliftiltä löytyy kattavat palvelut, ammattitaitoista henkilökuntaa ja hyvin toimiva varastointipalvelu”, summaa Jaakkola.

 

Onko teillä tarve monipuolisille nostopalveluille?

Tarvitsetteko nostokoneita vuokralle työmaalle tai teollisuushalliin? Vai kaipaisitteko varastointitilaa työmaan kalustolle ja materiaalille? Oli tarpeenne mikä hyvänsä nostoihin tai välivarastointiin liittyen, me autamme teitä löytämään parhaan ratkaisun. Löydät meiltä nostopalvelut, vuokrauspalvelut, kuljetuspalvelut sekä välivarastointipalvelut.

Varastomme sijaitsevat Pirkanmaalla sekä Uudellamaalla ja tarjoamme palvelua ympäri Suomen. Ota meihin yhteyttä, niin selvitetään, mikä olisi juuri teille paras ratkaisu nostojen saralla. 

×